24 tuntia Puukkobulevardilla

Pahoinpitelyjä. Ryöstöjä. Prostituutiota. Sö

Yöllä ei pyöritellä peukaloita

Espoon Leppävaarassa pysähtyvän L-junan matkustajat kaikk

Tavallinen päivä Espoon GLO Hotellissa

GLO Hotellin aula on tyylikäs ja tunnelmallinen Leppävaara

Koko vuorokausi ihan steissillä

    Kello on kaksitoista marraskuun ensimmäisen p

24 tuntia Helsingin Sanomien koneistossa

20 tuntia vuorokaudesta Helsingin Sanomien toimitus on jatkuvassa sykkee

HS-toimitus

24 tuntia Helsingin Sanomien koneistossa

20 tuntia vuorokaudesta Helsingin Sanomien toimitus on jatkuvassa sykkeessä. Yön pimeimpään aikaan työn teko seisahtuu neljäksi tunniksi.

13:00

Kolme kerrosta täyttävä Helsingin sanomien toimitus on hiljentynyt työskentelemään. Tietokoneen näppäimistön naputus on lähes ainoa hiljaisuuden rikkoja. Minne ikinä katsookin, niin ympärillään näkee tietokoneiden ääressä istuvia keskittyneen näköisiä ihmisiä. Maisemakonttorin pöydät pursuavat tavaroita ja kodikas sotkuisuus jatkuu työpisteeltä työpisteelle. Ihmiset eivät juoksentele ympäriinsä pää kolmantena jalkana, vaan pysyvät omissa työpisteissään. Puheluja tulee ja menee ja tieto liikkuu.

Tänään pääaiheena ovat aamulla julkaistut vuoden 2011 verotiedot ja vuoden kovatuloisin eli Passeli-ohjelmiston myynyt Heikki Taipale.

”Tämä on iso ja tarkasti suunniteltu juttu”, kertoo Helsingin Sanomien taloustoimittaja Olavi Koistinen verotietojen julkaisun uutisoinnista.

”Tähän osallistuu kymmeniä toimittajia. Minun tehtäväni on tehdä juttu jostakin yllättävästä rikkaasta henkilöstä”, Koistinen kertoo.

”Olen yrittänyt tavoittaa Taipaletta, joka myi Passeli-ohjelman, mutta en ole onnistunut. Yritän saada herran haastattelua ja ottaa selvää hänen taustoistaan.”

Heikki Taipaleella on myös kytköksiä ostoskanavaan ja Aromipesä-nimiseen tuotteeseen.

”Aion ottaa selvää mikä suhde Taipaleella on Aromipesään”, toimittaja naureskelee.

Verotietojen julkistamispäivää on odotettu ja siihen on valmistauduttu jo hyvissä ajoin. Se on tänään median ykkösaihe.

”Tätä on suunniteltu jo useampi viikko, joudumme etukäteen päättämään mitä tietoja aiomme julkaista kun verotiedot ilmestyvät”, taloustoimittaja Jyri Hänninen selittää.

 ”Analysoimme kuka rikastui ja millä keinoilla”, Hänninen jatkaa.

Ihan kenen tahansa verotiedoista ei kuitenkaan olla kiinnostuneita, onhan kyseessä valtakunnan suurin sanomalehti.

”Emme julkaise pelkästään julkkisten tietoja, vaan enimmäkseen esimerkiksi poliitikkojen tietoja.”

Palokuntapalaveri

14:00

Isoimpien toimituksien päälliköt kokoontuvat ”palokuntakokoukseen”. Paikalla on noin kymmenen henkilöä. Kokouksessa käydään lävitse päivän aiheet, tiedustellaan miten jutut ovat edenneet ja onko tullut suuria muutoksia aamun jälkeen. Aiheissa esiintyvät ainakin hirmumyrsky Sandyn vaikutukset öljyn hintaan, taksiryöstöjen vähentyminen ja äänestysinnon romahtaminen. Keskustelua käydään jo maanantain lehdestä. Johdonmukaista keskustelua kestää noin vartin verran, sitten kaikki palaavat omiin toimituksiinsa.

Kaupunkikulttuuri on keskittynyt kahdeksanteen kerrokseen

Sanomatalon kahdeksannesta kerroksesta löytyy muun muassa Nyt-liitteen toimitus ja Radio Helsingin studio. Kerran viikossa ilmestyvän Nyt-liitteen toimituksesta nurkkapöydän luota löytyy toimittaja Matti Koskinen.

”Nyt-liite keskittyy Helsinkiin, kaupunkikulttuuriin. Toimitukseen kuuluu noin 12 henkilöä ja meitä kirjoittavia toimittajia on vain kolme”, Koskinen kertoo.

Onko toimituksessa todella niin hektinen meno, kuin yleensä kuvitellaan?

”Ei kyllä läheskään aina, alkuviikko on kiireellistä aikaa ennen julkaisua”, toimittaja kuvailee.

Kiire on kuitenkin miehen mielestä työn ikävin puoli.

”Kiire... Kun ei ehdi hioa ja fiksata juttuja.”

Juttujen määrässäkin voi olla huimia eroja.

”Vaihtelee tosi paljon. Joskus teen 4-5 juttua, mutta jos kyseessä on joku pääjuttu niin saatan tehdä vain yhden.”

Työskentely tapahtuu suurimmalta osalta toimituksen omissa tiloissa, eikä keikoille lähdetä päivittäin.

”Harvemmin kuin mitä haluaisin, pari kertaa viikossa”, Koskinen harmittelee.

Matti Koskinen kuuluu Nyt-liitteen harvoihin kirjoittaviin toimittajiin.(Kuva: Anni Taipale)

Nyt-liitteen toimituksen ohessa toimii myös menotoimitus.

”Kirjoitamme Hesariin ja Nyt-liitteeseen menopalstaa, TV-palstaa ja radio-ohjelmatietoja”, kertoo menotoimittaja Anni Tiirikainen.

Mistä menovinkit oikeastaan tulevat?

”Niitä lähetetään meille, netissä on lomake sitä varten. Käytännössä niitä tulee satamäärin. Tapahtumajärjestäjät lähettävät meille tietojansa ja etsimme myös itse tietoa, jos on joku kuuma tapahtuma”, Tiirikainen kertoo.

Toimittajan varustukseen kuuluvat luotiliivit

Ulkomaantoimituksessa istuu Kairon-kirjeenvaihtaja, joka on palannut kuukausi sitten vuoden pituiselta Lähi-idän matkaltaan. Matkatavaroita on yhä pahvilaatikoissa kirjoituspöydän edessä. Luotiliivit, kypärän ja satelliittipuhelimen mies on kuitenkin ehtinyt jo purkaa.

”Olen kirjoittamassa esseetä matkastani”, ulkomaantoimittaja Jukka Huusko kertoo.

”Pestistä päätettiin arabikevään jälkeen. Hain paikkaa, koska olen seurannut jo pidemmän aikaa Lähi-idän tilannetta. Pitää lähteä itse paikan päälle, jos haluaa tietää mitä todella tapahtuu”, Huusko kertoo.

Toimittaja korostaa soluttautumista paikallisten joukkoon.

”Kairossa oli kyllä jonkun verran mellakoita, mutta en käyttänyt luotiliivejä koko ajan, koska se ei olisi ollut turvallista. Olisin kiinnittänyt liikaa huomiota, enkä olisi saanut tietää mitä olin halunnut.”

Ulkomaantoimittaja Jukka Huuskolla on vielä matkatavarat purkamatta Lähi-idän matkan jälkeen. (Kuva: Anni Taipale)

Taipaleen haastattelua jahdataan edelleen

16:00

Palataanpa takaisin taloustoimitukseen katsomaan miten juttu on edennyt.

”Yritin tavoitella Heikki Taipaletta ja hänen veljeään Mika Taipaletta”, Olavi Koistinen kertoo.

”Kirjoitin jutun jo valmiiksi Heikki Taipaleen historian pohjalta. Tutustuin vanhoihin mainoksiin. Hän on kaupitellut jo 90-luvulta asti Passeli-ohjelmaa.”

”Ajattelin soittaa vielä kerran tai pari, mutten ajatellut jäädä koko illaksi päivystämään tämän takia”, Koistinen toteaa.

”Nyt-liitteen viime kesänä julkaiseman jutun perusteella Taipaleen veljekset eivät ole kovin halukkaita antamaan haastatteluja”, Koistinen tietää kertoa.

Koistinen ei usko haastattelun ehtivän juttuun mukaan.

”Ehkä yritän vielä keksiä muita keinoja haastattelun saamiseksi. Olisi kuitenkin ollut reilua myös hänen kannaltaan”, Koistinen pohtii.

16:30

Vajaan vartin palaverissa käydään vielä läpi jutut, jotka ovat menossa julkaisuun illan aikana ja huomenna. Sandy-myrsky jatkaa edelleen puheenaiheena, toimittajia on lähetetty Manhattanille tekemään aiheesta reportaasia. Päivän suosituin juttu kertoo naisesta joka oli liian lihava lentämään ja illaksi on luvassa nettihitti koreaa puhuva norsu.

Teksti: Anni Taipale

Deadlinesta ei voi luistaa. (Kuva: Mari Vaara)

19:00

Vähän ennen seitsemää Helsingin Sanomien kulttuurisivuja taitetaan vielä. Seitsemältä sivujen tulee olla valmiina.

”Pallot katosi!”, huudetaan taitosta.

Viimehetken korjaukset ovat taitossa arkipäivää.

”Positiivinen stressi pitää luovan ajattelun virkeänä. Pitää kuitenkin olla realisti ja ymmärtää, ettei lyhyessä ajassa voi tehdä mitään kovin monimutkaista. Kokemus auttaa ymmärtämään mitä ehtii tehdä missäkin ajassa”, taittaja Heikki Hankimo miettii.

Viimeinenkin sivu saadaan valmiiksi.

”Nyt lähti kolmonen!”, Hankimo kailottaa.

Lopulta sivusta löytyy vielä tavutusvirhe. Virhettä on jo vähän liian myöhäistä korjata, eikä siihen päätetä puuttua. Taittajalta pääsee viimeinen huuto:

”Voi ei, täällähän on vielä toinenkin virhe!”

Emma-Leena Ovaskainen siirtyi kuukausi sitten taittajaksi Helsingin Sanomiin Ilta-Sanomista. Kuvassa hän esittelee lopullista sivua ja sivusuunnitelmaa, jossa poseeraa sivumestarin koira. Tänään taitto sujui helposti – toimittajat kirjoittivat oikean pituisia juttuja. (Kuva: Mari Vaara)

Ulkomaanuutisia Suomesta käsin

Ulkomaantoimituksessa on seitsemän aikaan vielä täysi meno päällä. Deskistä kuuluu äreä huuto:

”Kuka teistä vuotaa mun juttuja STT:lle?!”

Toimituksessa naureskellaan. Itse hoksattu uutisjuttu Sisiliasta on päätynyt STT:lle. Huomenna se on kaikilla.

”Ei ole mitään järkeä tehdä lehteä, jossa on pelkkää STT:tä. Omat lähteet ovat todella tärkeitä”, miettii ulkomaantoimittaja Tommi Lempinen.

Ulkomaantoimituksen deskissä on torstai-iltana töissä viisi toimittajaa. Matti Mielonen on juuri palannut Kenian matkalta.

”Puhelin pöllittiin jalkapallo-ottelussa Keniassa, joten vihaan ulkomaalaisia”, Mielonen vitsailee.

Myös vieressä istuva ulkomaantoimittaja Riku Jokinen alkaa päivitellä ikävää sattumusta ulkomaankeikalla:

”Olin matkalla viime viikolla Libyassa ja sitä matkaa varjosti, että reppuni hihna hajosi.”

Työmatkoja kaksikolle ei kuitenkaan kerry kovin montaa vuodessa: Jokinen on tehnyt tänä vuonna kolme ulkomaanmatkaa ja Mielonen kaksi. Suurin osa työstä tehdään ulkomaantoimituksessa Sanomatalossa.

”Päivät ovat juttujen seuraamista – jos juttuaihe tulee, puhelin kouraan ja etsimään ihmisiä jotka puhuu jotain meidän tuntemaa kieltä”, Mielonen kertoo.

”Kolme viidesosaa työvuoroista ulkomaantoimituksessa on ilta- tai yövuoroja, joka on deskityötä: käsitellään päivällä kirjoitettuja juttuja, editoidaan niitä, seurataan uutisia, kirjoitetaan pieniä uutisia. Kaksi viidesosaa on sitten päivävuoroja, joissa voi toteuttaa omia juttuideoita – jotka voi toteuttaa Helsingistä käsin”, kertoo ulkomaantoimittaja Petja Pelli.

Matti Mielonen halusi pukea kuvaan Malmin tunnelin mummoilta ostamansa pipon. Riku Jokinen esittelee työasentoaan. (Kuva: Mari Vaara)

22:00

Helsingin Sanomien ensimmäinen painos lähtee painoon. Toimitus alkaa autioitua. Paikalle jää uutispäällikkö, taittaja, ulkomaantoimittaja, kaupunkitoimittaja, kotimaantoimittaja, urheilutoimittaja, kuvatoimittaja, kuvankäsittelijä ja HS.fi.

”Kynnys uuteen painokseen on aika pieni. Yhden palstan uutisia vaihdetaan aika helposti, että saadaan tuoreimmat uutiset lehteen. Samoin jotain lukuja saatetaan tarkentaa”, Petja Pelli kertoo.

Uutispäällikkö Jussi Pullinen rakentaa Helsingin Sanomien etusivua. (Kuva: Mari Vaara)

23:30

Uudellemaalle ehtivä toinen painos lähtee painoon. Painokseen on päivitetty pörssi, muutettu virheellistä grafiikkaa, lisätty pikku-uutinen kotimaan sivuille ja täydennys ulkomaan uutisiin. Ja urheilusivuja on päivitetty, kuten aina.

”Täällä myllätään ilta illan jälkeen – urheilussa tulee aina toinen painos. Tänään on aika hiljaista, korjasin toiseen painokseen kuvatekstin ja pari kirjoitusvirhettä. Vaan ei urheilusivuilla ole edes paikkoja jos haluaisi vaihtaa pikku-uutisen. Ennen tehtiin enemmän – mutta paperi maksaa”, kertoo urheilutoimittaja Heikki Miettinen.

00:15

Jos kolmas painos tehtäisiin, se lähtisi nyt.

”Lähes aina tehdään kolmas painos, nyt on poikkeuksellinen päivä kun sitä tehdä”, kertoo uutispäällikkö Hannu Salmi.

”Puoli kahdelta on ihan viimeinen mahdollisuus tehdä uusi painos. Jos tapahtuu jotain dramaattista, soitan täältä painoon ja sanon että pysäyttäkää painokoneet. Sitten herätetään toimittajat ja kuvaajat.”

Toimituksessa on hiljaista. Neljä henkilöä istuu vaitonaisina koneiden ääressä. Kello lyö puoli kaksi eikä mitään dramaattista tapahdu: nyt ei pysäytetä painokoneita vaan lähdetään kotiin.

Teksti: Mari Vaara

Uusi aamu, uudet jutut

05:30

Varhain perjantaiaamuna on pimeää. Helsingin keskustassa suuren lasipalatsin, Sanomatalon, silhuetti nousee majesteettisesti korkeuksiin tummassa yössä. Sanomatalon aulassa nuori vahtimestari tervehtii ystävällisesti taloon tulijaa. 
 
Seitsemännen kerroksen toimituksessa liiketunnistimet huomioivat liikkeen, lähivalot syttyvät. Aluksi maisemakonttorissa näkyy lukuisia työpöytiä, joiden päällä sammutetut tietokoneet odottavat toimittajia. Toimiston toisessa päässä siivooja tyhjentää roskakoreja suuriin roskapusseihin. Tuuletus humisee tasaisesti suuressa, hiljaisessa maisemakonttorissa. 
 
 
Päivän ensimmäinen toimittaja on saapunut töihin. Hän on HS.fi –sivuston verkkotoimittaja Helena Kjellberg, joka on päivittämässä yön tapahtumia verkkouutisiin. Tänään on ollut Kjellbergin mukaan hiljainen uutisaamu, mikä johtunee eilisestä veropäivästä. 
 
”Verkkotoimittaminen on nopeatempoista. Juttu tehdään palasina. Jos nyt tapahtuu jotain ja siitä tehdään uutinen verkkoon, voidaan aluksi laittaa 2-3 lausetta. Sen jälkeen uutista päivitetään koko ajan”, kuvailee Kjellberg. 
 
”Tässä työssä on oltava kaikista aiheista kiinnostunut. Me tehdään päiväkohtaisesti uutisia laidasta laitaan, myös urheilun uutisia. Deadlinea ei ole, koska koko ajan tehdään juttuja”, tiivistää Kjellberg.
 
”Tämä työ on hektistä koko päivän. Tämä työ vaatii erityisesti nopeutta, hyviä hermoja, hyvää uutisnenää, hyvää yleissivistystä, hyvää kielitaitoa” luettelee Kjellberg.
 
Aamun kuluessa päälliköitä ja toimittajia saapuu maisemakonttoriin hilpeästi keskenään jutellen.
 

Aamupalavereissa tarkastellaan työn tuloksia

 
09:00 
 
 
Alkaa päivittäinen aamupalaveri. Tällä kertaa eri toimitusten kaksikymmentäkolme päälliköä on koolla vastaavan päätoimittajan Mikael Pentikäisen kanssa. Seuraavan puolen tunnin aikana tarkastellaan Helsingin Sanomien eilisen lehden otsikoita, kuvia, linjoja, taittoja, hyviä tarinoita, kiinnostavia tyyppejä ja sitä, miten joitakin juttuja olisi voinut tehdä toisin. Nopeasti tarkistetaan myös HS.fi-verkkouutisten tilanne. Samalla valikoidaan osa huomisen lehden uutisista. 
 
Ensimmäistä kertaa mukana aamupalaverissa ovat myös Nelosen uutisten uutisankkurit Marco Bjurström ja Mikko Hirvonen, jotka ovat siirtymässä Helsingin Sanomien tiloihin työskentelemään. 
 

”Uutismiehen unelmaduuni”

 
 
Kun Mikael Pentikäinen valittiin Helsingin Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi helmikuussa 2010, hän kertoi Ilta Sanomien toimittajalle, että hän sai ”uutismiehen unelmaduunin”. Miksi hän näin sanoi?
 
”Siihen on monta näkökulmaa. Vastaavana päätoimittajana on erittäin hyvin ajanhermolla ja voi halutessaan vaikuttaa, miten maailmasta kerrotaan. Uusien muutosten myötä, kun aikakauslehtien, verkkouutisten ja radion lisäksi tulee mukaan Nelosen uutiset, muodostuu tämä monikanavaisuus, joka on ainutlaatuista Suomessa”, selvittää Pentikäinen.
 
” Päivittäinen lehden tekeminen on aina pieni ihme. Aika tyhjästä lähdetään liikkeelle. Tämä on mielenkiintoinen proseduuri, menettelytapa. Koko ajan sykkivä. Se mitä me valitaan agendalle, vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun”, arvioi Pentikäinen. 
 
Mitä ovatkaan vastaavan päätoimittajan ja Helsingin Sanomien päätehtävät?
 
”Vastaavan päätoimittajan päätehtävä on johtaa Helsingin Sanomien koko toimitusta. Minulla on vastuullani kokonaisuus, että toteutetaan sitä linjaa, minkä kustantajayhteisö, hyvä journalistinen tapa ja sananvapauslaki ovat antaneet ”, kertoo Pentikäinen.
 
”Helsingin Sanomien päätehtävä Suomessa on kertoa olennainen maailmasta laadukkaasti ja kiinnostavasti. Tähän liittyy monenlaisia näkökulmia: meidän tulee pitää Suomen puolta, ajaa Suomen asiaa, painotus on pääkaupunkiseudulla. Samalla monien ulkomaille lähetettyjen toimittajien kautta lukijoita pidetään ajan tasalla myös maailmalta”, kertoo Pentikäinen. 
 
”Lehden tekemisen prosessi on sadassa vuodessa äärimmäisen hioutunut. Helsingin Sanomat on koneisto, joka toimittaa joka päivä uutisia miljoonalle lukijalle”, tiivistää Pentikäinen. 

 

"Hyvää laadukasta journalismia, jonka äärellä voi viihtyä"

 
10:30
 
Noin puoli yhdentoista aikoihin alkaa perjantaisin pidettävä Nyt-liitteen viikkopalaveri. Ennen viikkopalaveria ehtii Menotoimituksen työnjohtaja ja Nyt-liitteen tuottaja Laura Lennes kertoa, että maanantai ja tiistai ovat kiireisiä aikoja Nyt-liitteen toimituksessa, sillä liite on oltava valmiina tiistaina. 
 
”Mun mielestä Nyt-liitteen tavoiteena on olla hyvää laadukasta journalismia, jonka äärellä voi viihtyä”, kertoo Lennes, korostaen, että mielipide on hänen omansa.
 
 
Nyt-liitteen iältään nuori toimittajakunta istuu viikkopalaveriin esimiehensä Juhani Mykkäsen kanssa.  Palaverissa vierailulla olevien esittelyn jälkeen aloitetaan uusimman Nyt-liitteen arviointi. Ensimmäisenä palautetta antaa vieraileva palautteen antaja, Helsingin Sanomien taloustoimittaja Olavi Koistinen. Arviointi aloitetaan kannesta ja edetään aukeama kerrallaan loppuun saakka. 
 
”Mutta kuka on Arto Sivonen?”, ihmettelee Koistinen.
 
Perjantaina puolen päivän aikaan toimitus jää jatkamaan keskittynyttä työskentelyään uusien juttujen kimpussa.
 
Teksti: Tarja Vänskä
 

Shoutbox

Turn off/on Sound Options Smileys History FAQ Kide Chat
Guest_3570: I love looking at your websites. thnx!

«link»
Guest_1386: Deutsche Submit and DHL Paket are the leading suppliers of mail and parcel providers for business customers and shoppers in Germany.



«link»
Guest_9606: real money casino
casino online ( «link» )
casino games
online slots ( «link» )
casino games
Guest_3141: I benefit from looking at your website. Many thanks!


«link»
Guest_9789: I love this site - its so usefull and helpfull.

«link»
Guest_8465: Fantastic website you've there.

«link»
Guest_6830: thank so considerably for your site it assists a whole lot.


«link»
Guest_2337: Whoa such a useful web-site.

«link»
Guest_8301: You're an extremely useful site; couldn't make it without ya!


«link»
Guest_4881: Thanks for sharing superb informations. Your website is so cool.
I'm impressed by the details that you've on this web site. It reveals how nicely you understand this subject. Bookmarked this website page, will come back for extra articles. You, my pal, ROCK! I found just the information I already searched everywhere and just couldn't come across.
What a great web-site.

«link»
Guest_6514: Thanks for the purpose of providing these sort of superb data.


«link»
Guest_8682: Ø Diálogo com alunos: descrição de fatos história de qualquer um, opinião de cada um.


«link»
Guest_9897: Really want to tell you Now i am relieved I came on your website!


«link»
Guest_1142: You've got one of the greatest sites.

«link»
Guest_9173: Extremely individual friendly site. Tremendous details available on few gos to.


«link»
Guest_6619: Really clean websіte, thanks for this post.

«link»
Guest_4570: Many thanks extremely useful. Will share site with my friends.



«link»
Guest_2159: Wow....this is a beneficial internet site.

«link»
Guest_5212: Great internet site! It looks very professional!
Sustain the great job!

«link»
Guest_5401: I value the info on your internet site. Much thanks.


«link»
Guest_9090: Wow, this is a valuable web-site.

«link»
Guest_7986: You're a really practical site; could not make it without ya!


«link»
Guest_7818: She will most likely demonstrate books, periodicals, special publications an internet-based databases of academic content.
The reader in the essay might be called as the last judge to ascertain, how good an essay is. You have all these records in your head and you are possibly the individual who has got the most knowledge regarding the topic you have to write on.

«link»
Guest_1891: Wow, beautiful portal. Thnx ...

«link»
Guest_1007: Wow, gorgeous website. Thnx ...

«link»
Guest_5172: You have the best online websites.

«link»
Guest_5416: Experiment with which upgrades are worth their money, some of them attract more customers for what they cost than others.
There is no official ending to the game since urban development and city life go on and on and on. As time goes by, you'll accumulate more and more resources and "supplies" for your city.

«link»
Guest_3718: Great looking website. Assume you did a lot of your very own coding.


«link»
Guest_6384: Appreciate it for sharing your cool site.

«link»
Guest_2938: Wow, stunning website. Thnx ...

«link»
Guest_8790: Any such Hilton Head deep sea fishing takes place about 70 miles off shore, so be sure you be prepared for a full day.



«link»
Guest_8199: Wow because this is excellent work! Congrats and keep it up.


«link»
Guest_6518: The knowledge is amazingly significant.

«link»
Guest_5204: Rather informative, look frontward to returning.


«link»
Guest_1283: Thanks very practical. Will share site with my friends.



«link»
Guest_7928: Wonderful content you haѵe got right here.

«link»

Name:
Message:


:) :( ;) :P :D :| :O :S O.O 8) :_( :-* (!) (?)